Penkkareita edeltävänä päivänä oltiin koululla seittämään asti illalla harjottelemassa, ja yöunet jäi ehkä kuuden tunnin pitusiksi. Koko päivä aamusta asti oli kuitenkin niin hauska ja unohtumaton. Tilattiin meijän penkkaripuvut ebaystä jo aika kauan sitten, noi oli siis ilmalla täyttyvät ns. sumopainijan asut, ja ainakin erotuttiin porukasta! Puvut päällä päästiin myös juontamaan abishow:n tittelit♥
Kymmenen jälkeen käytiin syömässä, ostamassa perinteiset abilehdet ja aika pian sen jälkeen lähettiin rekka-ajelulle. Tossa yläpuolella on meijän ryhmän tekemä lakana!
Illemmalla lähtikin bussi kohti Helsingin satamaa ja abiristeilyä! Alkuillasta suoritettiin meijän koulun hyttikisan tehtäviä, käytiin aika unohtumattomalla illallisella ja neljään asti jaksettiin tanssia baarissa. Jostain syystä ensin me neljä tyttöä jäätiin istumaan keskelle käytävää meijän hytin eteen, ja vähän ajan päästä siinä oli jo aika monta muuta meijän koulun abia. Neljä tuntia istuttiin, naurettiin, kuunneltiin vanhoja iskelmäbiisejä, laulettiin, nukuttiin muutamia minuutteja ja lopulta kasin maissa raahauduttiin kaikki yhessä aamupalalle. Ei ehkä kuulosta ihmeelliseltä, mutta noi oli ihan parhaita hetkiä koko risteilyllä! Oli ihanaa olla oman porukan kanssa ne viimeset hetket meijän lukioajalta!Pienen välikuoleman jälkeen aamulla päädyttiin toiselle käytävänpätkälle istumaan ja hengailtiin siinä lähtöön asti, tuli ainakin käytävät tutuksi.
Eilinen meni ihan kokonaan ohi, nukahdin puoli kaheksalta illalla ja heräsin tänään yheksältä. Univelkaa aika paljon vieläkin, mutta ainakin tietää että oli ihan mahtava reissu. Aattelin myöhemmin tehdä vielä jonkunlaisen koosteen näistä kolmesta lukiovuodesta, mutta nyt jo pakko sanoa etten vois olla tän onnellisempi. Ihan ehdottomasti elämäni parhaat vuodet♥
Haha, ihanat noi teidän penkkariasut ja semmonen koostepostaus ois kyl kiva (:
VastaaPoistaMillä muuten muokkaat nää sun kuvat?
Voi kiitos paljon!! :) Muokkaan koneella kuvat photoscapella ja puhelimella otetut VSCO-sovelluksella :)
Poista