Tasan kaks kuukautta sitten mä sain avaimet mun ensimmäiseen omaan kotiin. Mulla oli yhtä isot ennakkoluulot solukämppiä kohtaan kun mun kavereilla, vanhemmilla, sisaruksilla ja tutuilla. Mä olin oikeestaan päättänyt, etten ikinä muuta soluun, en halua asua tuntemattomien ihmisten kanssa ja jakaa mun vessaa tai keittiötä muiden kanssa. Mulla oli melko varma asunto myös yksityiseltä, jonka senkin olisin jakanut toisen tytön kanssa, ja vuokra olisi ollut yli kaksi kertaa isompi. Oon niin onnellinen, että päätin ottaa tän nykyisen kämpän vastaan, vaikka tää olikin ''semmonen HOAS:in solu''. Kauhulla kuvittelin jotain hirveetä pimeetä loukkoa, jossa vilisee rottia ja haisee kaatopaikalle, ja lopulta sainkin tosi siistin, valoisan ja super hyvällä paikalla olevan kodin. Vaikken mä tätä oikeesti kodiksi osaa vieläkään kutsua, mä vaan asun täällä mutta kyllä mun koti on Lohjalla edelleen.
Ekat päivät oli tosi outoja, oli ihan hirveetä kun äiti ja iskä ekaa kertaa ''jätti'' mut tänne yksin ja lähdin ekaa kertaa yksin ruokakauppaan ostamaan omia ruokaostoksia tyhjään jääkaappiin. Muistan myös että ostin suklaalevyn jonka myös söin kokonaan sinä iltana ja katoin koko illan leffoja. En mä osannut tehdä muutakaan. Toisena iltana uskalsin jo lähteä ulos kiertelemään.
Mä olin kuullut HOAS:ista tosi paljon huonoa, mutta myös paljon hyvää. Osalla homma on toiminut tosi hyvin, osalla ei ollenkaan. Ja niinhän se menee, ei kaikilla mitenkään voi olla sama tilanne. Ite en lähtis lyttäämään opiskelija-asuntoja ollenkaan niin kun monet tekee, voisin melkeen vannoa että näissä on oikeesti enemmän plussia kun miinuksia. Ensinnäkin aivan varmasti halvempia kuin yksityisen kautta (ainakin pk-seudulla), yleensä sulle yritetään ettiä asunto mahdollisimman läheltä koulua (mun koululle on alle 2km ja keskustaan pääsee junalla kymmenessä minuutissa), yleensä sähkö ja vesi kuuluu vuokraan, joten niistä ei tarvitse erikseen huolehtia (mulla kuuluu myös netti joka on oikeesti tosi hyvä ja tehokas), ja jos hyvin käy niin kämppisten kanssa pystyy sopimaan tietyistä asioista jotka voidaan ostaa yhdessä, esim. meillä vessapaperit, ettei jokaisen tarvitse ostaa ihan kaikkia omiaan. Tietysti ei myöskään oikeesti asu ihan täysin yksin, joku voi olla suihkussa sillon kun sä haluaisin vessaan, ja joku voi vähän kolistella illalla keittiössä kun ite yrität nukkua. Ne on mun mielestä kuitenkin aika pieniä asioita, ja vaikka seinän toisella puolella asusteleekin joku muu niin hyvällä tuurilla sitä ei edes huomaa.
Voisin melkeen sanoa että mä oon kokenut jo aika paljon. Oon kärsiny koti-ikävästä, tyhjästä jääkaapista, syöny aamupalaksi kuivaa leipää koska voi oli loppu, eksynyt lähes joka päivä uudessa ympäristössä, kironnut sitä kuinka on pakko alkaa tiskata kymmeneltä illalla jos haluaa teetä koska kaikki kupit on likasia, kokannut omat ruokani, hoitanut omat ruokaostokseni, palellut koska taloyhtiö säästää eikä laita lämmitystä päälle, ryöminyt keskellä yötä kotiin yrittäen olla hiljaa ettei muut herää, ja viimeisempänä muttei todellakaan vähäisempänä erittäin yleinen ongelma opiskelija-asunnoissa: nimittäin luteet. Sain syyslomalla sähköpostia lude-epäilystä meijän asunnossa, ja sen kanssa ollaan nyt elelty tää viikko. Ja voin sanoa että nää yöt ei oo ollu mitään maailman mukavimpia, tuntuu että joka puolella vilistää jotain ötököitä, vaikka luultavasti niitä ei edes ole.
Mulla ei todellakaan ollut mikään kiire muuttaa pois kotoa, mutta oon silti tosi ilonen että lähdin. En välttämättä kutsuis tätä vielä täysin yksinasumiseksi, koska vietän edelleen kaikki viikonloput kotona ja niin aijon tehdä jatkossakin. Tää on kuitenkin aika hyvä siirtymävaihe, joudun hoitaa omat asiani yksin ja itsenäistyä aika lailla, mutta mulla on silti vanhemmat taustalla tukemassa ja auttamassa. Luultavasti en jaksaisi panostaa kouluun samalla tavalla, jos joutuisin herätä joka päivä ennen kuutta ja matkustaa kolme tuntia päivässä koulun takia. Nyt mulla menee bussilla koululle ehkä seittämän minuuttia, kasin aamuina voin herätä 7.15 ja ehdin kouluun ilman mitään ongelmia. On tää oikeesti aika kivaa, vaikka aluksi kaikki oli outoa ja raskasta. Nyt kun on tästä selvinnyt niin kai sitä selviää kaikesta muustakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti