Ensilumi

Viime viikolla oli ihana palata syyslomilta takaisin Pohjoiseen, koska sillä välin tänne oli satanut jo ensilumi! Eilen käytiin pitkästä aikaa Ounasvaaralla retkeilemässä ja todella yllätyttiin siitä kuinka talviset maisemat meitä odottikaan. Lähes tykkylumisia puita kaikkialla ja satuttiin törmäämään vielä isoon porolaumaankin kesken kaiken! Vaikka tuntuu että viime talvi vasta loppui, niin kyllä tää on vaan taas erittäin tervetullutta. Lapin talvi on parasta! 

Vaellus Urho Kekkosen Kansallispuistossa

Syyskuun lopussa päästiin toteuttamaan pitkään odotettu vaellusreissu Urho Kekkosen Kansallispuistossa. Lähdettiin matkaan bussilla Rovaniemeltä heti aamulla, ja määränpäänä oli Kiilopää, josta meidän reittimme lähti. Oltiin tällä kertaa sen verran rohkeita, että päätettiin ensimmäistä kertaa kokeilla merkkaamatonta reittiä, tarkoittaen siis sitä, ettei reitin varrella ole opastekylttejä tuleviin kohteisiin. Aivan keskellä maastoa ei kuitenkaan joutunut kävelemään ollenkaan, sillä joka paikassa oli kuitenkin selkeästi käveltävissä olevat polut.

Lähdettiin Kiilopäältä kohti Niilanpään päivätupaa, jossa pysähdyttiin tauolle. Painoa rinkassa oli varmasti reilut 20 kiloa, joten alkuun rinkan kanssa kulkeminen tuntui aika raskaalta, mutta siihen tottui onneksi päivien aikana. Niilanpäälle asti pääsee kulkemaan merkattua reittiä pitkin, ja heti sieltä lähdettyämme päätettiinkin kaivaa kartta esille ja varmistaa, että oltiin matkalla oikeaan suuntaan. Tässä vaiheessa huomasimme, että karttaa ei enää ollut. Se oli jossain vaiheessa matkaa tippunut, ja etsinnöistä huolimatta sitä ei enää koskaan löytynyt. Onneksemme keskeltä tunturia (!) löytyi Saariselän kartta, jossa oli merkattuna myös se alue, jota me tarvitsimme, joten matka saattoi taas jatkua. 

Niilanpäältä kuljettiin kohti Suomunruoktun varaustupaa, jonne matkaa oli n. 10 kilometria. Saatiin matkalla vinkki, että kannattaa lähteä menomatkalla kulkea Raututuntureiden yli, ja palata takaisin ns. virallista reittiä, ihan reitin helpottamisen ja maisemien vaihteluiden vuoksi. Se osoittautui lopulta todella hyväksi päätökseksi, sillä Raututuntureiden maisemat olisivat luultavasti muuten jääneet kokematta. Tällä matkalla tehtiin vielä yksi pysähdys Suomunlatvan laavulla, ja illan hämärtyessä varaustupa vihdoin häämötti kaukaisuudessa. Kokonaisuudessaan matka Suomunruoktulle oli todella helppo ja selkeä kuljettavaksi. Ennen varaustupaa joutuu myös ylittämään joen aika pitkältäkin matkalta, joten erilliset kengät on hyvä muistaa ottaa mukaan (meiltä löytyi crocksit jotka todettiin oikein toimiviksi). 

Tuvalla saatiin olla aika rauhassa, ja ei ole kyllä hetkeen saanut noin hyviä yöunia missään! Seuraavana aamuna tehtiin pieni päiväretki Suomunruoktulta Tammakkolammelle ja Kopsusjärvelle, jonne matkaa oli edes takaisin n. 8 kilometria. Matkalta löytyy myös Suomunruoktun vanha tupa, joka oli todella sympaattinen näky. Juuri tälle päivälle sattui täydellinen auringonpaiste, joten saatiin todellakin nauttia ihanista tunturimaisemista. Päivällä pakattiin taas kamat kasaan ja lähdettiin kävelemään takaisin Niilanpäälle, jonka pihapiirissä aijottiin telttailla seuraava yö.

Takaisin päin mennessä mentiin tosiaan eri reittiä kuin menomatkalla, ja tällä puolella pääsi myös kokemaan vähän suurempia korkeuseroja rinkan kanssa. Maisemat olivat kyllä taas aivan upeita, vaikka ruskaa ei tähän aikaan enää kovinkaan paljoa ollut, oli niissä paljaissa tuntureissakin jotain taikaa. Niilanpäälle kertyi tätäkin kautta reilut 10 kilometria matkaa, joten päivän kokonaissaldona oli yli 18 kilometria ja se kyllä tuntui. Aika nopeasti iskettiin teltta maahan, tehtiin pikaiset ruuat ja painuttiin nukkumaan. 

Seuraavana aamuna herättiin melkoiseen myrskyyn, ja oikeastaan koko päivän satoi aivan kaatamalla. Alunperin oli tarkoitus huiputtaa vielä Kiilopään huippu, mutta sään takia päätettiin jättää se välistä ja vietettiin lähes koko päivä Niilanpäällä. Iltapäivästä sade hiipui, ja päästiin kuivin vaattein takaisin Kiilopään keskukselle. Siellä tehtiin melko nopeasti spontaani päätös, että illan valmispasta vaihtuu nyt poronkäristykseen ja saunaan Kiilopään hotellilla. Seuraavakin yö viettiin teltassa, ja saatiin kokea myös vuoden ensimmäiset yöpakkaset - sen sai kyllä tuntea ytimissään yöllä. 

Kaikinpuolin meillä oli aivan mahtava reissu, ja moneen kertaan todettiinkin olevamme aika ylpeitä siitä, että näin vasta-aloittelevina vaeltajina selvittiin hyvin hengissä ja nautittiin kyllä täysin rinnoin joka päivästä

Koli

Viime viikonloppuna jätettiin hetkeksi Lapin maisemat taaksemme ja suunnattiin kohti Kolin kansallispuistoa! Varattiin viikonlopun ajalle ihana hirsimökki pienen ajomatkan päästä kansallispuistosta, ja suurin osa viikonlopusta vietettiinkin mökkeillessä. Lauantaina haluttiin kuitenkin lähteä pienelle vaellukselle, ja päädyttiin tekemään Mäkrän polku, joka oli n. 7 kilometriä edestakaisin. Reitti oli ihan kohtalaisen helppo ja hyvä päiväreissulla, ja sen jälkeen jaksoi vielä kavuta Ukko-Kolin ja Paha-Kolin huipuille ihailemaan Suomen kansallismaisemia.

Kotimatkalla poikettiin vielä Räsävaaran näköalatornille, joka oli ihan mieletön. Sieltä avautui ihan valtavat maisemat kuusimetsien ylle, ja oli kyllä hassua nähdä näitä järvimaisemia pitkästä aikaa Lapin tuntureiden sijaan.

Sunnuntai-aamuna heräiltiin jo ennen auringonnousua lämmittämään saunaa, ja järvellä oli niin satumainen usva - kyllä näissä maisemissa taas kelpasi viettää muutaman päivän!

Pallas-Ylläksen Kansallispuisto & Levi

Kilpisjärveltä lähdettiin aamulla ajamaan kohti Pallas-Ylläksen kansallispuistoa, jossa agendana oli Taivaskeron kierros. Heti parkkipaikalla meitä odotteli hirveä porolauma, ja lähdettiin hyvillä mielin huiputtamaan Pallastuntureiden korkeinta huippua, joka kohoaa 809 metriin. Taivaskeron huipulla on myös sytytetty olympiatuli vuonna 1952! Taas kerran oltiin onnekkaita sään suhteen, koska koko reissun ajan paistoi aurinko ja saatiin nautiskella ihanista tunturimaisemista. 

Reitti oli kyllä osittain todella raskas, nousut oli jyrkkiä ja aika monta kertaa saatiin pysähtyä hengittelemään. Toisaalta se ei kyllä haitannut, koska joka kerta kun kääntyi katsomaan taaksepäin näyttivät maisemat vaan paranevan entisestään. Nähtiin myös lisää poroja kauempana tuntureilla, ja katseltiin edessä menevää reittiä jopa aika kauhunsekaisin tuntein, koska se ei näyttänyt loppuvan koskaan!

Viimeinen nousu huipulle oli pelkkää rakkakiveä, ja erehdyttiin jopa luulemaan olevamme vielä väärän tunturin huipulla ja valmiina kapuamaan vielä seuraavallekin, mutta pikkuhiljaa horisontissa näkyi kivikasa jonka päältä kaikkien yllätyksenä olikin tämä kuuluisa olympiatulen muistolaatta. 

Paluumatkalla oli kaksi vaihtoehtoa - kavuta vielä korkeammalle ja palata sitä kautta Pallasksen luontokeskukselle, tai mennä alakautta pienen kurun keskeltä. Valittiin jälkimmäinen, mikä oli todellakin oikea vaihtoehto, sillä saatiin ihana evästauko pienen tunturipuron äärellä. Juotiin jääkylmää vettä suoraan purosta, syötiin mustikoita ja vain oltiin. Toi oli ihan mun lempparihetki koko reissulla!

Pallakselta ajeltiin yöksi Leville, josta seuraavana aamuna ennen kotimatkaa tehtiin vielä pieni pyörähdys Levi-tunturin huipulla ja Joulupukin mökillä! Joulutarina on yksi ihanimmista suomalaisista leffoista, joten oli kiva päästä näkemään se kuuluisa mökki ihan oikeassakin elämässä. Ja yllättäen vielä näin loppukesälläkin se oli aika sympaattinen näky, ehdottomasti käymisen arvoinen!

Miksi opiskelen matkailututkimusta?

Tänä syksynä mulla alkaa (toistaiseksi) viimeinen opiskeluvuosi, ja ainakin tavoitteena olisi valmistua yhteiskuntatieteiden maisteriksi ensi vuonna. Vuosi sitten valmistuin matkailualan restonomiksi, ja valmistumisen kynnyksellä mulla oli todella vahva tunne siitä, etten tiedä vielä tarpeeksi, en ole oppinut tarpeeksi, enkä ole vielä valmis ja halusin opiskella lisää. Nyt vuoden matkailututkimuksen maisteriopintojen jälkeen voin todeta, että opiskelujen jatkaminen oli ehdottomasti oikea päätös. Ammattikorkeakoulu ja yliopisto luonnollisesti eroavat toisistaan monillakin tavoilla, mutta olen todella tyytyväinen siihen että olen saanut kokea molemmat puolet: Haaga-Helian opinnoista sain valtavasti käytännön oppeja ja kokemusta ihan oikeasta työelämästä, kun taas Lapin yliopisto on antanut eväät akateemisempaan puoleen ja syventänyt tietojani ja taitojani matkailualasta tieteen alana. En usko, että pelkän alemman korkeakoulututkinnon jälkeen olisin löytänyt sen oman juttuni, vaan se vaati ehdottomasti lisää opiskeluvuosia. Ja onhan se nyt siistiä valmistua maisteriksi!

Neljä vuotta sitten kun aloitin opinnot, olin jatkuvasti tekemisissä yhden kysymyksen kanssa: no mikä susta sitten oikeen tulee kun valmistut? Matkailuala on monelle todella vieras käsite, eikä sitä yhä edelleenkään nähdä monien silmissä vakavasti otettavana alana. Matkailututkimus on sitten vielä aivan täysin asia erikseen, ja yliopisto-opintojen alkaessa sain vielä enemmän kysymyksiä koskien sitä, että miten matkailua voidaan muka tutkia, ja onko tästä tutkinnosta muka jotain hyötyä? Eikö pelkkä restonomin tutkinto riitä, ja miksi opiskella alaa, jonka työtehtäviä pääsee tekemään kuka tahansa ilman minkäänlaista paperia? Opiskeluvuosien aikana tätä on muiden ennakkoluulojen kautta joutunut välillä itsekin epäilemään, ja välillä se on myös turhauttanut todella paljon. Käytänkö viisi vuotta elämästäni opiskellakseni alaa, jota uhkaavat esimerkiksi ilmastonmuutos ja tällä hetkellä kenties koko alan pysäyttävä pandemiakriisi? Onko tulevaisuudessa edes mahdollista matkustaa?

Vaikka erityisesti tämän hetken tilanne maailmalla kauhistuttaa oman työllistymisen puolesta, voin silti täysin käsi sydämellä sanoa, etten kadu hetkeäkään tälle alalle päätymistä. Syy sille, miksi alunperin lähdin opiskelemaan matkailualaa oli puhtaasti kiinnostus erilaisia kulttuureita ja maita kohtaan. Halusin oppia tuntemaan maailmaa, sen ihmisiä, ja olla yksi niistä, joka mahdollistaa ne jopa elämää mullistavat kokemukset, joita reissaamisen kautta voi saada. Halusin olla osa sitä porukkaa, joka myös tutkii ja tekee töitä sen eteen, että tulevaisuudessa meillä on maailma jota nähdä. Tällä hetkellä liputan täysillä kotimaan matkailun puolesta, ja haluan päästä kehittämään matkailua Suomessa nimenomaan suomalaisille, koska meillä on ihan uskomaton maa ja se on täynnä paikkoja ja palveluita, jotka jokaisen täytyisi joskus kokea. 

Menneenä kesänä olin työharjoittelussa, ja harjoittelun suorittaminen vaati myös harjoitteluraportin kirjoittamisen. Sinä aikana jouduin ehkä ensimmäistä kertaa oikeasti miettimään omaa suhtautumistani matkailualaan, matkailututkimukseen ja tulevaisuuden haaveisiini ja tavoitteisiini. Sain raportistani palautetta, jossa oli nostettu esiin yksi lause, jota en ehkä sitä kirjoittaessani edes sen kummemmin miettinyt:

''Uskon kuitenkin siihen, että ihmiset eivät lakkaa matkustamasta, mutta matkustaminen tulee muuttumaan monellakin tavalla tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana. Se miten se muuttu, ja miten siitä tehdään kestävämpää, on juurikin meidän matkailualan opiskelijoiden tehtävä.''

Pohdin raportissa myös paljon sitä, että tulenko vielä tämänkään tutkinnon jälkeen tuntemaan itseäni tarpeeksi varmaksi ja jollain tapaa valmiiksi, sillä tällä hetkellä en voi sanoa olevani täysin varma omasta osaamisestani. Näihin pohdintoihin olin saanut kommentteja siitä, että tulevia asiantuntijoita tarvitaan, koska matkailu nimenomaan tulee muuttumaan vuosien aikana, mutta se tuskin koskaan katoaa, ja juurikin tämä on se pointti, miksi matkailualaa opiskellaan ja miksi matkailututkimus ja sen opinnot ovat tarpeellisia. Työn kautta oppii varmasti, ja sen olen todennut esimerkiksi alemman tutkintoni ohessa töitä tehdessäni, mutta en varmasti voisi käyttää samanlaista ammattitaitoa ilman matkailututkimuksen ja restonomin opintoja. Myös yksi lohtuttava lause löytyi kommenteista: 

''Asiantuntijana et ole koskaan valmis. Opinnoissa saat paljon tärkeitä työkaluja asiantuntijuuden toteuttamiseen, mutta sisällöllinen asiantuntijuus karttuu jatkuvasti muuttuvan maailman mukana.''

Välillä turhauttaa, pelottaa ja jännittää, mutta ainakaan ei kaduta hetkeäkään, että valitsin matkailututkimuksen opinnot. Mua ainakin helpottaa tieto siitä, että on osaavia ihmisiä, joiden tavoitteena on tehdä matkailusta mahdollisimman ekologista ja kestävää kaikilta osa-alueilta, ja sen kautta mahdollistaa matkustaminen vielä vuosienkin päästä. Toivottavasti pian mä olen yksi näistä!