Ensilumi

Viime viikolla oli ihana palata syyslomilta takaisin Pohjoiseen, koska sillä välin tänne oli satanut jo ensilumi! Eilen käytiin pitkästä aikaa Ounasvaaralla retkeilemässä ja todella yllätyttiin siitä kuinka talviset maisemat meitä odottikaan. Lähes tykkylumisia puita kaikkialla ja satuttiin törmäämään vielä isoon porolaumaankin kesken kaiken! Vaikka tuntuu että viime talvi vasta loppui, niin kyllä tää on vaan taas erittäin tervetullutta. Lapin talvi on parasta! 

Vaellus Urho Kekkosen Kansallispuistossa

Syyskuun lopussa päästiin toteuttamaan pitkään odotettu vaellusreissu Urho Kekkosen Kansallispuistossa. Lähdettiin matkaan bussilla Rovaniemeltä heti aamulla, ja määränpäänä oli Kiilopää, josta meidän reittimme lähti. Oltiin tällä kertaa sen verran rohkeita, että päätettiin ensimmäistä kertaa kokeilla merkkaamatonta reittiä, tarkoittaen siis sitä, ettei reitin varrella ole opastekylttejä tuleviin kohteisiin. Aivan keskellä maastoa ei kuitenkaan joutunut kävelemään ollenkaan, sillä joka paikassa oli kuitenkin selkeästi käveltävissä olevat polut.

Lähdettiin Kiilopäältä kohti Niilanpään päivätupaa, jossa pysähdyttiin tauolle. Painoa rinkassa oli varmasti reilut 20 kiloa, joten alkuun rinkan kanssa kulkeminen tuntui aika raskaalta, mutta siihen tottui onneksi päivien aikana. Niilanpäälle asti pääsee kulkemaan merkattua reittiä pitkin, ja heti sieltä lähdettyämme päätettiinkin kaivaa kartta esille ja varmistaa, että oltiin matkalla oikeaan suuntaan. Tässä vaiheessa huomasimme, että karttaa ei enää ollut. Se oli jossain vaiheessa matkaa tippunut, ja etsinnöistä huolimatta sitä ei enää koskaan löytynyt. Onneksemme keskeltä tunturia (!) löytyi Saariselän kartta, jossa oli merkattuna myös se alue, jota me tarvitsimme, joten matka saattoi taas jatkua. 

Niilanpäältä kuljettiin kohti Suomunruoktun varaustupaa, jonne matkaa oli n. 10 kilometria. Saatiin matkalla vinkki, että kannattaa lähteä menomatkalla kulkea Raututuntureiden yli, ja palata takaisin ns. virallista reittiä, ihan reitin helpottamisen ja maisemien vaihteluiden vuoksi. Se osoittautui lopulta todella hyväksi päätökseksi, sillä Raututuntureiden maisemat olisivat luultavasti muuten jääneet kokematta. Tällä matkalla tehtiin vielä yksi pysähdys Suomunlatvan laavulla, ja illan hämärtyessä varaustupa vihdoin häämötti kaukaisuudessa. Kokonaisuudessaan matka Suomunruoktulle oli todella helppo ja selkeä kuljettavaksi. Ennen varaustupaa joutuu myös ylittämään joen aika pitkältäkin matkalta, joten erilliset kengät on hyvä muistaa ottaa mukaan (meiltä löytyi crocksit jotka todettiin oikein toimiviksi). 

Tuvalla saatiin olla aika rauhassa, ja ei ole kyllä hetkeen saanut noin hyviä yöunia missään! Seuraavana aamuna tehtiin pieni päiväretki Suomunruoktulta Tammakkolammelle ja Kopsusjärvelle, jonne matkaa oli edes takaisin n. 8 kilometria. Matkalta löytyy myös Suomunruoktun vanha tupa, joka oli todella sympaattinen näky. Juuri tälle päivälle sattui täydellinen auringonpaiste, joten saatiin todellakin nauttia ihanista tunturimaisemista. Päivällä pakattiin taas kamat kasaan ja lähdettiin kävelemään takaisin Niilanpäälle, jonka pihapiirissä aijottiin telttailla seuraava yö.

Takaisin päin mennessä mentiin tosiaan eri reittiä kuin menomatkalla, ja tällä puolella pääsi myös kokemaan vähän suurempia korkeuseroja rinkan kanssa. Maisemat olivat kyllä taas aivan upeita, vaikka ruskaa ei tähän aikaan enää kovinkaan paljoa ollut, oli niissä paljaissa tuntureissakin jotain taikaa. Niilanpäälle kertyi tätäkin kautta reilut 10 kilometria matkaa, joten päivän kokonaissaldona oli yli 18 kilometria ja se kyllä tuntui. Aika nopeasti iskettiin teltta maahan, tehtiin pikaiset ruuat ja painuttiin nukkumaan. 

Seuraavana aamuna herättiin melkoiseen myrskyyn, ja oikeastaan koko päivän satoi aivan kaatamalla. Alunperin oli tarkoitus huiputtaa vielä Kiilopään huippu, mutta sään takia päätettiin jättää se välistä ja vietettiin lähes koko päivä Niilanpäällä. Iltapäivästä sade hiipui, ja päästiin kuivin vaattein takaisin Kiilopään keskukselle. Siellä tehtiin melko nopeasti spontaani päätös, että illan valmispasta vaihtuu nyt poronkäristykseen ja saunaan Kiilopään hotellilla. Seuraavakin yö viettiin teltassa, ja saatiin kokea myös vuoden ensimmäiset yöpakkaset - sen sai kyllä tuntea ytimissään yöllä. 

Kaikinpuolin meillä oli aivan mahtava reissu, ja moneen kertaan todettiinkin olevamme aika ylpeitä siitä, että näin vasta-aloittelevina vaeltajina selvittiin hyvin hengissä ja nautittiin kyllä täysin rinnoin joka päivästä

Koli

Viime viikonloppuna jätettiin hetkeksi Lapin maisemat taaksemme ja suunnattiin kohti Kolin kansallispuistoa! Varattiin viikonlopun ajalle ihana hirsimökki pienen ajomatkan päästä kansallispuistosta, ja suurin osa viikonlopusta vietettiinkin mökkeillessä. Lauantaina haluttiin kuitenkin lähteä pienelle vaellukselle, ja päädyttiin tekemään Mäkrän polku, joka oli n. 7 kilometriä edestakaisin. Reitti oli ihan kohtalaisen helppo ja hyvä päiväreissulla, ja sen jälkeen jaksoi vielä kavuta Ukko-Kolin ja Paha-Kolin huipuille ihailemaan Suomen kansallismaisemia.

Kotimatkalla poikettiin vielä Räsävaaran näköalatornille, joka oli ihan mieletön. Sieltä avautui ihan valtavat maisemat kuusimetsien ylle, ja oli kyllä hassua nähdä näitä järvimaisemia pitkästä aikaa Lapin tuntureiden sijaan.

Sunnuntai-aamuna heräiltiin jo ennen auringonnousua lämmittämään saunaa, ja järvellä oli niin satumainen usva - kyllä näissä maisemissa taas kelpasi viettää muutaman päivän!

Pallas-Ylläksen Kansallispuisto & Levi

Kilpisjärveltä lähdettiin aamulla ajamaan kohti Pallas-Ylläksen kansallispuistoa, jossa agendana oli Taivaskeron kierros. Heti parkkipaikalla meitä odotteli hirveä porolauma, ja lähdettiin hyvillä mielin huiputtamaan Pallastuntureiden korkeinta huippua, joka kohoaa 809 metriin. Taivaskeron huipulla on myös sytytetty olympiatuli vuonna 1952! Taas kerran oltiin onnekkaita sään suhteen, koska koko reissun ajan paistoi aurinko ja saatiin nautiskella ihanista tunturimaisemista. 

Reitti oli kyllä osittain todella raskas, nousut oli jyrkkiä ja aika monta kertaa saatiin pysähtyä hengittelemään. Toisaalta se ei kyllä haitannut, koska joka kerta kun kääntyi katsomaan taaksepäin näyttivät maisemat vaan paranevan entisestään. Nähtiin myös lisää poroja kauempana tuntureilla, ja katseltiin edessä menevää reittiä jopa aika kauhunsekaisin tuntein, koska se ei näyttänyt loppuvan koskaan!

Viimeinen nousu huipulle oli pelkkää rakkakiveä, ja erehdyttiin jopa luulemaan olevamme vielä väärän tunturin huipulla ja valmiina kapuamaan vielä seuraavallekin, mutta pikkuhiljaa horisontissa näkyi kivikasa jonka päältä kaikkien yllätyksenä olikin tämä kuuluisa olympiatulen muistolaatta. 

Paluumatkalla oli kaksi vaihtoehtoa - kavuta vielä korkeammalle ja palata sitä kautta Pallasksen luontokeskukselle, tai mennä alakautta pienen kurun keskeltä. Valittiin jälkimmäinen, mikä oli todellakin oikea vaihtoehto, sillä saatiin ihana evästauko pienen tunturipuron äärellä. Juotiin jääkylmää vettä suoraan purosta, syötiin mustikoita ja vain oltiin. Toi oli ihan mun lempparihetki koko reissulla!

Pallakselta ajeltiin yöksi Leville, josta seuraavana aamuna ennen kotimatkaa tehtiin vielä pieni pyörähdys Levi-tunturin huipulla ja Joulupukin mökillä! Joulutarina on yksi ihanimmista suomalaisista leffoista, joten oli kiva päästä näkemään se kuuluisa mökki ihan oikeassakin elämässä. Ja yllättäen vielä näin loppukesälläkin se oli aika sympaattinen näky, ehdottomasti käymisen arvoinen!