perjantai 5. elokuuta 2016

MILTÄ MUN KOTONA TULEE NÄYTTÄMÄÄN?!

Aikasemmin tänä vuonna kirjottelin mun sisustushaaveista mahdolliseen uuteen kotiin, ja nyt kun siitä on oikeesti tulossa totta, onhan mun ollut pakko ostella juttuja uuteen kotiin.
Osa näistä on jo aiemmin hankittu, mutta yhteenvetona tosta ylemmästä kuvasta voi ehkä päätellä mun 12.3m² purkki tulee näyttämään. Valitettavasti (onneksi) en vielä pääse tekemään sitä perinteistä ensimmäisen kodin superikeareissua, koska suurimman osan kalusteista saan muualta tai otan kotoota. Ainoastaan sängyn oon ostanut nyt uutena, niitä ei meinannut löytyä käytettynä (paitsi päivä sen jälkeen kun ostin sängyn...) joten marssin Maskun alennusmyynneille ja ostin 120cm sängyn tarjoushintaan 95e, mikä oli aika hyvä diili (vaikkei siihen kuulunutkaan jalkoja, tuli vähän yllärinä kassalla...).
Pari kuukautta sitten kun käväsin Helsingissä lähti H&M Homesta mukaan kaks tommosta koristetyynyä ja aivan ihana viltti, tyynyt oli muistaakseni 4,95e/kpl ja peitto 29,90e. Myös Jyskissä oon käyny pariin otteeseen nyt kesän aikana ja jokaikinen kerta jäin ihastelemaan tota ruusukultasta seinäkelloa, ja nyt vihdoin kävin hakemassa sen itelleni. Hintaa kellolla tais olla n.16e.
Ellokselta tilailin myös lakanoita hyvin alennusten sattuessa kohdalle, noi on molemmat satiinisia, toiset vaaleanpunaisina (n. 10e) ja toiset vaaleanharmaina (n.30(?)e. Ikean valkoisen lampun sain ilmaseksi facebook-kirppikseltä, toi on mun mielestä tosi nätti ja just sopivan pieni yöpöydälle laitettavaksi.
Kaiken kruunaa tietysti mun Iittalan KoKo-astisarja, joita multa löytyy valkoisena, vaaleanpunaisena ja myös vaaleansinisenä. Kyllä mulle tulee hyvä pieni koti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti