sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Ensimmäiset kesäpäivät

Kesä on vihdoin saapunut myös Rovaniemelle asti! Parin viime päivän aikana täälläkin ollaan saatu nauttia ekoista hellepäivistä, kun lämpömittari on noussut yli 20 asteeseen. Tää tuntuu jotenkin erityisen hyvältä erittäin pitkän ja lumisen talven jälkeen, enkä jaksa olla ihmettelemättä sitä kuinka puihin tuli lehdet alle viikon sisään ja ulkona pärjää pelkkä t-paita päällä.

Tää kesä tulee olemaan mulla aika ainutlaatuinen, sillä ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen en mennyt kesätöihin. Tähän oli montakin syytä: isoin syy tietysti se, että yhä päällä olevan poikkeustilan vuoksi matkailualan kesätyöpaikat kuihtuivat pois aika nopeasti heti rekryjen aloituksen jälkeen tammikuussa. Töitä ei siis tältä alalta yksinkertaisesti löytynyt, ainakaan niiltä alueilta missä olisin voinut työskennellä. Toisena painavana syynä oli talven sesonkityöt, joita tein aika hyvää tahtia lähemmäs viisi kuukautta uupumiseen asti. Taloudellisesti pärjään siis tuon rutistuksen takia tämän kesän yli helposti, mutta silti ajatus siitä ettei olisikaan kesää töissä tuntui aluksi tosi väärältä ja myös tietynlaiselta epäonnistumiselta.

Onneksi myös muita vaihtoehtoja löytyy, ja mun onnekseni olen vielä opiskelija ja saan myös kesän ajan tehdä kesäkursseja. Kevään etäkurssien edetessä huomasin että verkko-opiskelu ei toimi mulla kovinkaan hyvin, eikä kursseista saanut irti todellakaan niin paljoa kuin tavallisilla tunneilla olisi saanut. Kotona oli helppo keksiä kaikkea muuta mielekkäämpää tekemistä kuin tieteellisten artikkeleiden luku ja esseiden kirjoittaminen. Tästä syystä myös kesäkurssit eivät tuntuneet parhaalta vaihtoehdolta, mutta silti jotain oli pakko keksiä. Halusin nimittäin saada jotain järkevää aikaseksi, jotain mikä joskus tulevaisuudessa olisi hyödyksi ja jotain mistä voisin myös oppia.

Onnekseni näin ilmoituksen työharjoittelupaikasta Visit Laplandilla, jonne hain ja onnekseni pääsin. Nyt suoritan kolmatta viikkoa harjoitteluani ja ollut tähän mennessä erittäin tyytyväinen. Jo paikan kuvausta lukiessani tiesin, että mikään muu harjoittelupaikka ei vastaisi omia mielenkiintoni kohteita paremmin kuin tämä. Työ sisältää sisällöntuotantoa, blogiartikkeleiden kirjoitusta, valokuvausta, videokuvausta ja paikallismarkkinointia. Saan myös toteuttaa itseäni monilla tavoilla, sillä usein aiheet joista esimerkiksi kirjoitan tai kuvaan ovat itse valittuja, ja onkin ollut ihanaa päästä tutustumaan Lapin eri yrityksiin tätä kautta.

Koska työharjoittelu tehdään käytännössä kotoa käsin, voin melko vapaasti myös itse päättää omat työaikani ja toteuttaa projekteja usein päivänajasta riippumatta. Nyt hyvien ilmojen aikaan saatan heräämisen jälkeen käydä lenkillä, sen jälkeen lähteä nauttimaan luonnosta ja samalla toteuttamaan kuvia tai videoita tulevia artikkeleita varten ja illalla tehdä töitä koneelta käsin. Osittain työ- ja vapaa-aika meinaavat mennä päällekkäin, mutta ainakin toistaiseksi systeemi on toiminut oikein hyvin.

Nyt on siis ensimmäistä kertaa todella pitkään edessä omalla tavallaan ''vapaa kesä'', ja se tuntuu aika ihanalle. Ja tekee varmasti myös hyvää, sillä ensi kesänä edessä on (toivottavasti) maisteriksi valmistuminen ja oikeasti työelämään astuminen, joten saattaa mennä vielä aika monta vuotta ennen kuin tämmöisen tilaisuuden saa seuraavan kerran. Nyt aijonkin nauttia tästä ajasta täysillä: eilen kävin hakemassa riippumaton ja nyt viimeiset kaksi aamua olen kavunnut Ounasvaaran päälle nauttimaan aamuista. Olen käynyt retkeilemässä ihanissa paikoissa, syönyt paljon jäätelöä ja pulahtanut ensimmäistä kertaa (aivan jääkylmään) Kemijokeen. Toivottavasti on vielä monia muitakin kesäseikkailuita edessäpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti