torstai 9. heinäkuuta 2020

Kesämuistoja puhelimen kätköistä

 1. Aina on kuultu puhuttavan Lapin kesästä ja yöttömistä öistä, ja näin etelän vetelänä en oo kyllä ikinä pitänyt sitä mitenkään spesiaalina. Nyt kun sen on kuitenkin oikeasti kokenut ja elänyt siinä loputtomassa valoisuudessa jo useamman kuukauden, niin onhan se nyt siistä! Tää kuva on otettu Ylläkseltä juhannuksena joskus vähän ennen puolta yötä. Ei ikinä uskoisi!

2. Kuva samaiselta juhannusreissulta Ylläs-tunturin huipulta. Tässä vaiheessa kello oli suurin piirtein  kolme aamuyöllä, ja se alkoi näkyä niin olotilasta kuin naamastakin. Takana oli yli 300 kilometria ajoa, rämpimistä metsissä, aivan liian vähän unta, lämpöä oli kesäkuusta huolimatta noin neljä astetta ja kaiken huippuna kiipeäminen itse tunturin päälle. Mutta vitsi mä olin onnellinen tuolla! 

3. Kävin ensimmäisen kerran Vaattunkikönkäällä päiväretkellä vasta tänä vuonna, ja tää kyseinen kohta jäi mulle tosi vahvasti mieleen: mun mielestä tässä suon, pitkospuiden ja pienen hirsimökin yhdistelmässä kiteytyy jotenkin lappilainen maisema tosi hyvin. Ihana paikka!

4. Rovaniemi on ollut aivan ihana kesäkaupunki, ja joka kerta kun pyöräilen sillan ohi tän maiseman ohitse niin yleensä pysähdyn hetkeksi ihastelemaan. Tää on vaan jostain syystä tosi kaunis maisema.

5. Lähdettiin kesäkuun alussa täysin suunnittelemattomalle vaellukselle Posiolle, jonka tavoitteena oli löytää tämä kyseinen autiotupa. Tehtävä ei ollut niin helppo kuin aluksi luultiin, ja lopulta useamman tunnin metsässä ja soilla haahuilun jälkeen tää pieni pirtti pilkotti puiden takaa. En oo varmaan koskaan ollut niin iloinen ja helpottunut.

6. Liittyy myöskin edelliseen reissuun: myöskään letut ei oo ikinä maistunut niin hyviltä kuin ton seikkailun jälkeen. 

7. Oon tehnyt ihan poikkeuksellisen paljon kummallisia yöretkiä tänä kesänä, ja tää on yksi niistä. Lähdin illalla yheksän aikoihin Ounasvaaran luontopolulle ihan vain kävelemään, ja sattumalta löysin maailman kauneimman tupasvillapellon keskeltä suota. Viihdyin siellä hyttysten seassa niin kauan, että saavuin kotiin vasta yhen jälkeen yöllä, mukana ihana pörrökimppu kotiin! 

8. Jos oon tehnyt paljon yöseikkailuita niin mahtuu mukaan myös pari aamuretkeäkin! Kahden viikon sadejakson jälkeen tänä aamuna paistoi vihdoin ja viimein aurinko, joten pakkasin aamuteet reppuun ja kävin nauttimassa ne Tottorakan päällä (teen join ehkä sekunnissa ja pakenin paikalta aika nopeasti, koska olin noin tuhannen mäkäräisen lempityyppi).


9. Tää kuva näyttää tosi idylliseltä: ihana telttaretki luonnon keskellä Lapin maisemissa. Todellisuus oli se, että meidän lisäksi kyseisessä metsässä oli NIIN paljon hyttysiä, etten oo koskaan elämässäni nähnyt. Oltiin kävelty ehkä kilometri, ja oltiin jo aivan hysteerisiä sen ötökkämäärän takia. Ratkaisuna heitettiin teltta ensimmäiseen kuivaan kohtaan mikä löydettiin, otettiin parin tunnin päivälepo (huom. kello 22.00 illalla), pakattiin kamat kasaan ja lähdettiin toiseen paikkaan. 

10. Tää oli yks hassuimmista näyistä koko tänä kesänä. Olin aamulenkillä keskustan uimarannan kohdilla, ja muistin nähneeni parin päivän takaisen kuvan poroista tällä kyseisellä rannalla. Päätin siis mennä rannan kautta, täysin vakuuttuneena siitä ettei siellä mitään poroja ole, mutta siellähän ne nautiskeli! Tää on kyllä ehdottomasti niitä Only in Lapland -juttuja. 

11. Oon ennenkin ollut sitä mieltä, että kaikki maistuu paremmalta ulkona, ja täällä se väite on vaan vahvistunut. On ihan sama onko se pussipastaa trangiassa keitettynä vai teetä kuksasta nautittuna - kaikki menee ja maistuu niin hyvältä!

12. Ehdottomasti tän kesän paras ostos oli riippumatto! Just nyt ei oo metsiin mitään asiaa ilman hyttysverkkoa, mutta alkukesästä vietin montakin aamua ja iltaa Ounasvaaralla mun riippumatossa. Enkä malta oottaa myös niitä alkusyksyn päiviä, kun ulkona on vielä sen verran lämmin voin tehdä vielä lisää tämmöisiä retkiä. Haavena olis myös viettää yö riippumatossa jossakin vaiheessa, katotaan toteutuuko! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti