sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Pallas-Ylläksen Kansallispuisto & Levi

Kilpisjärveltä lähdettiin aamulla ajamaan kohti Pallas-Ylläksen kansallispuistoa, jossa agendana oli Taivaskeron kierros. Heti parkkipaikalla meitä odotteli hirveä porolauma, ja lähdettiin hyvillä mielin huiputtamaan Pallastuntureiden korkeinta huippua, joka kohoaa 809 metriin. Taivaskeron huipulla on myös sytytetty olympiatuli vuonna 1952! Taas kerran oltiin onnekkaita sään suhteen, koska koko reissun ajan paistoi aurinko ja saatiin nautiskella ihanista tunturimaisemista. 

Reitti oli kyllä osittain todella raskas, nousut oli jyrkkiä ja aika monta kertaa saatiin pysähtyä hengittelemään. Toisaalta se ei kyllä haitannut, koska joka kerta kun kääntyi katsomaan taaksepäin näyttivät maisemat vaan paranevan entisestään. Nähtiin myös lisää poroja kauempana tuntureilla, ja katseltiin edessä menevää reittiä jopa aika kauhunsekaisin tuntein, koska se ei näyttänyt loppuvan koskaan!

Viimeinen nousu huipulle oli pelkkää rakkakiveä, ja erehdyttiin jopa luulemaan olevamme vielä väärän tunturin huipulla ja valmiina kapuamaan vielä seuraavallekin, mutta pikkuhiljaa horisontissa näkyi kivikasa jonka päältä kaikkien yllätyksenä olikin tämä kuuluisa olympiatulen muistolaatta. 

Paluumatkalla oli kaksi vaihtoehtoa - kavuta vielä korkeammalle ja palata sitä kautta Pallasksen luontokeskukselle, tai mennä alakautta pienen kurun keskeltä. Valittiin jälkimmäinen, mikä oli todellakin oikea vaihtoehto, sillä saatiin ihana evästauko pienen tunturipuron äärellä. Juotiin jääkylmää vettä suoraan purosta, syötiin mustikoita ja vain oltiin. Toi oli ihan mun lempparihetki koko reissulla!

Pallakselta ajeltiin yöksi Leville, josta seuraavana aamuna ennen kotimatkaa tehtiin vielä pieni pyörähdys Levi-tunturin huipulla ja Joulupukin mökillä! Joulutarina on yksi ihanimmista suomalaisista leffoista, joten oli kiva päästä näkemään se kuuluisa mökki ihan oikeassakin elämässä. Ja yllättäen vielä näin loppukesälläkin se oli aika sympaattinen näky, ehdottomasti käymisen arvoinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti